keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Värikäs lisukesalaatti juhlapöytään

Pin ThisEmail This
Ei ole kunnon juhlapöytää ilman salaattia. Siispä on aina tarvetta salaatille, joka ei vie liikaa huomiota varsinaisilta pääannoksilta, mutta tarjoaa raikkaan lisukkeen lautaselle jäämättä kuitenkaan muiden varjoon. Tässäpä yksi sellainen, joka yhtä hyvin taipuu myös arkipöytään tai lounassalaattiksi ruokaisuutta lisäämällä vaikkapa halloumilla tai avokadolla. 

Salaatin ideana on yhdistää paahteisuutta ja makeutta monipuolisella viherpohjalla. Lopputuloksesta tuleekin näyttävä ja värikäs, ja salaatinkastikkeenkin voi unohtaa, koska maut pelaavat niin hyvin yhteen. Valmistuksessa pähkinät ja siemenet kannattaa ehdottomasti jaksaa paahtaa hartaudella, jotta niiden ihana paahteinen maku tulee esiin - kurpitsansiemenet esimerkiksi tunnistaa paahtuneeksi niiden alkaessa poksahdella, sekä tietysti tuoksusta. 

Mikäli aika ei ole kortilla, myös persimonit voi käyttää pannun kautta, jolloin niiden maku luonnollisesti korostuu. Tässä tapauksessa ne kuitenkin kannattaa pilkkoa lohkoiksi ja paistaa tilkassa öljyä. Voit myös halutessasi lisätä joukkoon vähän sokeria, jotta hedelmät karamellisoituvat. Lopuksi persimonit kannattaa vielä pyöritellä siemenissä, jotka tahmean pinnan takia tarttuvat hyvin kinni lohkoihin.



Kiitos vielä kaikille lukijoille kuluneesta ruokavuodesta! Saapa nähdä minkälaisille makumatkoille tässä vielä oikein päädytään kun ollaan vauhtiin päästy, ainakin Maustemittakaavan päät suorastaan pursuilevat uusia mausteisia ideoita! Keittiössä tavataan! :)

Hyvää ja ennen kaikkea maukasta tulevaa vuotta 2015! 


Värien ilotulitus uuden vuoden kunniaksi!

Värikäs lisäkesalaatti joulupöytään
 
Vihersalaattipohja:

1 ruukku rucolaa
1 pieni ruukku jäävuorisalaattia
½ ruukku lollo rossoa
1 ruukku viinisuolaheinän lehtiä

100g miniluumutomaatteja
1 keltainen paprika
½ punainen paprika
1/4 rasiaa tummia viinirypäleitä
½ persimon

Kourallinen cashewpähkinöitä
Erilaisia salaattisiemeniä (esim. kurpitsa, auringonkukka & pinja)

(Persimonlohkojen karamellisoimiseen tarvittaessa tilkka öljyä ja sokeria)


1. Pese ja kuivaa kasvikset huolella.
2. Paloittele paprikat ja persimon, puolita viinirypäleet sekä halkaise pikkutomaatit kahtia, ja paahda pähkinät ja siemenet kauniin kullanruskeiksi. (Paista halutessasi myös persimonlohkot tilkassa öljyä ja sokeria ja pyörittele valmiit lohkot siemenissä.)
3. Revi vihersalaatit laakeaan salaattikuhoon ja sekoita joukkoon 3/4 pilkotuista kasviksista ja paahdetuista siemenistä ja pähkinöistä. Viimeistele salaatti kasaamalla päälle lopulla kavis-värikimaralla ja ripottele pinnalle vielä loput pähkinät ja siemenet. 
4. Tarjoile piristysruiskeena etenkin yksiväristen ruokien kaverina :)

Vinkki: Salaatista saa helposti loidittua myös ruokaisamman pääaterian lisäämällä joukkoon esimerkiksi grillattua halloumia ja avokadoa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...