lauantai 18. kesäkuuta 2016

Maukas menovinkki: Taste of Helsinki 2016

Pin ThisEmail This
Maukas menovinkki viikonlopulle, nimittäin Taste of Helsinki

Viidettä kertaa järjestettävä hyvän ruoan festivaali tuo taas mukanaan monia mielenkiintoisia ravintoloita tarjoamaan mahtavia annoksiaan. Vaikka tänä vuonna ei säät taida viime vuoden tapaan täysin suosia, niin annokset maistuvat kyllä varmasti sadetta pitäessä ruokateltassakin! Lue siis meidän suositukset tämän vuoden maukkaimmista tarjokkaista.



Vähän piti kiirettä torstaina, kun meille molemmille tälle viikolle sattui konferenssi, joka on täyttänyt päivät aamusta iltaan, eikä torstai ollut poikkeus. Eihän silti Taste of Helsingin avajaisia voinut jättää kun olimme kutsun saaneet, mistä suuri kiitos järjestäjille! 

Siispä viipotimme hiki hatussa kojulta toiselle annosten perässä ja vielä kaatosateesta läpimärkänä, kuten alta saattaa todeta (ja nämähän olivat siis ne kuivemmat kengät).

Konferenssin tohinassa unohdimme tietysti kotiin myös kameran, joten päivä osoittautui samalla myös kännykkäkameran koeajoksi. Tärähtäneiden kuvien määrästä päätellen vähän täytyy vielä harjoitella. 


Sateesta huolimatta tapahtuma alkoi rennosti tervetulotoivotuksilla, jonka jälkeen vieraat päästettiin irti tutustumaan ravintoiloiden tarjontaan. 

Barry pitämässä avajaispuhetta
Kokit esittäytyvät

Taste of Helsingissä on tänäkin vuonna ravintola- ja viinitelttojen lisäksi tutut tapahtumat, kuten esittelylava eli Taste Theater, jossa voi seurata kokkausnäytöksiä sekä Chef's secrets, jossa pääsee kokkaamaan Suomen parhaiden huippukokkien opastuksella. Uutena elementtinä tänä vuonna kokit ovat saaneet tuoda kolmen tavallisen annoksen lisäksi vielä ylimääräisen nimikkoannoksen, joka sitten on raaka-aineidensa vuoksi hieman kalliimpi. 


No mutta pitemmittä puheitta itse siihen kiinnostavimpaan, eli annoksiin!

Tänä vuonna yksimielisesti voiton festareiden kala-kasvistarjonnassa meidän suusta vei Askin nimikkoannos, "Luomu sientä & riisiä - Askin legendaarinen metsä". Metsäsienirisotto sitruunageelillä ja ketunleivällä ei olisi voinut olla parempaa! Raikasta sekä täyteläistä, ja toden totta metsäisää annosta siivitti hauskasti vielä ravintolan viereinen puunkantopöytä. Aikas täydellistä siis!


Kauas ei kuitenkaan jäänyt Bistro O Matin paljon kehuttu "Haukiburgeri vol 2". Versiopäivityksen yhteydessä ilmeisesti ainakin burgerin sämpylä oli vaihtunut edeltävää tummemmaksi. Haukiburgerissa oli kaikki kohdallaan! Herkullinen leipä ja kastike, jotka antoivat kuitenkin tilaa itse hauelle, joka toi burgeriin raikkaan kalaisan maun! Näitä teki saman tien mieli tilata toiset!


Jottei pelkkiä pääruokia hehkutettaisi, niin kolmas nosto olkoon ravintola Sinnen jälkiruoka, eli "Haudutettua raparperia, paahdettua valkosuklaata ja jogurttimoussea", joka viimeisteltiin annosta tarjoiltaessa suihkauksella ruusuvettä. Rapaperin suurina ystävinä tämä oli kyllä aivan ehdoton hitti meille. Annos jäi maun lisäksi mieleen etenkin siksi, että se tuntui syödessä niin hauskalta suussa - pohdimme tätä yhdessä, ja tulimme siihen tulokseen, ettei sitä voi kuvailla mitenkään sanoin. Uteliaat käyköön siis itse kokeilemassa. :) 


Kaiken kehumisen vastapainoksi, täytyy vähän antaa kritiikkiäkin. 

Kasvisruoan ystävinä odotimme mielenkiinnolla ravintola Grönin Kasvi-annosta, joka koostui fermentoidusta perunarieskasta, ruskistetusta voista, perunasalaatista ja lipstikasta, mutta valitettavasti pettymyksen puolelle meni. Annoksen esillepano muistutti enemmän opiskeljaravintolalounasta, eikä makukaan oikein säväyttänyt. Myös perunasalaatti osoittautui koostuvan kokonaisista perunoista, kurkkuviipaleista ja herneistä, mikä ei ollut aivan sitä mitä odotimme.

Toinen lievä pettymys oli Pastorin Ceviche de la Remolacha, joka oli aavistuksen raskas ja turhan suolainen, ja olisi kaivannut pientä raikkautta. Annos oli kuitenkin pirteän värikäs, joten siitä pisteet.  



Yhtä kaikki, jos satut poikkeamaan tänä viikonloppuna kansalaistorilla Taste of Helsingissä, maista ainakin siis nämä annokset!

Top 3:

Ask: "Askin legendaarinen metsä"
Bistro O Mat: Haukiburgeri vol 2.
Sinne: Haudutettua raparperia, paahdettua valkosuklaata ja jogurttimoussea


Yhteistyössä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...