sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Mukaansatempaavat mustapapuburgerit

Pin ThisEmail This
Täytyy myöntää, ettemme kumpikaan ole erityisen persoja perinteisille hampurilaisille. Tässä olemme varmasti vähemmistössä, mutta suolakurkut ja majoneesi rasvaa tirisevän pihvin kera eivät vain saa meissä aikaan sen suurempaa innostusta. Onneksi hampurilaisen ei aina tarvitsekaan olla perinteinen, varsinkaan itse tehtynä. Luovuudella soveltaen voi tavallisesta purilaisestakin saada irti vaikka mitä - ranskalaiset syntyvät bataateista, majoneesin saappaat täyttää avokado, kansina toimivat rouheiset jyväpalat, ja kunkkuna kaiken keskellä on mehevä pihvi... mustapavuista, tietenkin! Makunystyröiden lisäksi kiittää samalla myös terveys, sillä tämä herkku on kasvista alusta loppuun.

Sarjassamme arjen pieniä iloja on ehdottomasti Helsingin Sanomien jokaviikkoinen Torstai-liite, josta näidenkin purilaispihvien ohje on alkujaan nappaistu. Liite on usein aamiaispöydässämme avattuna ennen kuin herätyskello on ehtinyt vielä edes vaieta, ja pian jo sakset viuhuvat kun reseptipalstan satoa siirtyy talteen odottamaan koemaistoa. Pienillä muutoksilla ja päivitetyillä lisukkeilla kehittyi tästäkin ohjeesta uusi tulokas luottoreseptien joukkoon, ja taltuttaja satunnaiseen purilaishimoon, sillä nämä burgerit tempaisivat maullaan todellakin mukaansa!

Jo sellaisenaan herkullinen pihvitaikina on yllättävänkin helppo tehdä, ja sen paistuessa uunissa voi kätevästi valmistaa lisukkeet burgerin täytteeksi. Varoituksen sana suolan osalta kuitenkin vielä; taikinaan lisättävä soijakastike jo melkein itsessään hoitelee tarvittavan määrän, joten erillistä suolaa lisätessä on syytä maistella taikinaa, ettei vahinko pääse tapahtumaan. Pihvien kaverina toimii loistavasti guacamole ja raikkaat vihannekset, paahdettujen jyväpalojen pistäessä purilaisen kasaan. Vielä kun vierellä on tuliset bataattiranskalaiset antamassa potkua paketille, niin onnistuneet illanistujaiset on taattu. Että rouskista vaan!  

Burger time!
Mustapapuburgerit

4-6 isohkoa purilaispihviä

1 400g tlk (nettopaino 240g) luomumustapapuja
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 dl kaurahiutaleita
1 tuore punainen chili
1/2 dl auringonkukansiemeniä
1/4 dl oliiviöljyä                         
1 rkl soijakastiketta                         
1 tl paprikajauhetta                        
1/2 tl juustokuminaa                           
1/4 tl hienonnettuja korianterin siemeniä             
Rouhittua mustapippuria
Pieni ripaus suolaa   


1. Kuori ja pilko sipulit, ja kuullota niitä pannulla pienessä tilkassa öljyä noin 5 - 10 minuuttia. 
2. Huuhtele ja valuta mustapavut valmiiksi.
3. Mittaa kulhoon kaikki ainekset ja aja sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.
4. Muotoile massasta noin 4-6 kappaletta paksuhkoja pihvejä, ja aseta ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. 
5. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia, ja muista kääntää pihvit puolivälissä tasaisen värin saamiseksi.
6. Tarjoile purilaiset paahdetun täysjyväsämpylän välissä yhdessä guacamolen ja haluamiesi lisukkeiden kera, kokoa, ja annos on valmis! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...