torstai 21. elokuuta 2014

Lähtölaukaus! ...ja itsetehty herkkumysli

Pin ThisEmail This
Mitä saadaan kun yhdistetään kaksi maantieteilijää, täysinäinen maustehylly ja nälkä?

Vastaus on tietysti Maustemittakaava, jonne juuri olet itsekin päätynyt. Tässä blogissa eräänlaisena mottona toimii "maailma tutuksi syömällä". Maailma kiehtoo meitä jo opintojen kautta, ja mikäs sen parempi (ja opiskelijakukkaroystävällisempi!) keino tutustua siihen kuin ruokakultturien kautta. Tämä toki tietysti tapahtuu juuria unohtamatta, päivälliseksi nautitun shahi paneerin jälkeen illalla padassa poriseekin jo ruispuolukkapuuro. 

Kaikki lähti kokkailun osalta alunperin ensimmäiseltä opiskeluviikolta ideasta kirjoittaa solukeittiiöön soveltuvia helppoja iltaruokia muistiin. Muistiinpano-ohjelmaksi valikoitui Googlen ensimmäisenä osumana Evernote ja ensimmäiseksi reseptiksi "Nuudelikana", joka sisälsi pääasiassa nimensä mukaisesti kanaa ja nuudeleita, pussin pakastevihanneksia ja enemmän tai vähemmän toisiinsa sopineita mausteita. Tuosta ohjeesta on tultu pitkä matka tähän hetkeen, keittiö on vaihtunut isompaan, kokkien määrä tuplaantunut, kasvisten määrä triplaantunut, ja ruoanlaittotaidotkin samalla kehittyneet enemmän kuin aavistuksen. Vanha kunnon Evernote on sentään edelleen kuvioissa mukana, nykyään täynnä reseptejä ja ruokakuvia, mutta matka makujen maailmaan on silti toivottavasti vasta alussa.

Mikä Maustemittakaavan sitten lopulta sai syntymään? Ainakin halu jakaa maistuvia ja terveellisiä kasvis(ja muutamia muitakin)reseptejä tutuille ja tuntemattomille sekä auttaa pelastamaan epätoivoisilta hirveä-nälkä-eikä-mitään-hajua-mitä-sitä-söisi -hetkiltä. Uskokaa pois, tässä keittiössä on nuo hetket koettu ja tullaan todennäköisesti jatkossakin silloin tällöin kokemaan. Jos tämä blogi auttaa yhdenkin tuollaisen hetken ratkaisussa, on se jo saavuttanut tavoitteensa. Ja tietysti haluamme myös altistaa muitakin hurahtamaan kokkailuun ja uusiin makuihin, onhan itsetehty ruoka lopulta kuitenkin aina vähintään kokemuksena vaivan arvoista, vaikkei se joka kerta hellisikään makuhermoja. 

Eli siis pitemmittä puheitta tervetuloa virtuaaliseen keittiöömme tämän itsetehdyn herkkumyslin siivittämänä! Mukavia kokkailuhetkiä toivottavat:

Claudia & Elias :)




Itsetehty herkkumysli

n. 1 litran verran mysliä 

4dl ruishiutaleita
4dl suuria kaurahiutaleita
½ dl pellavansiemenrouhetta
Muuta rkl leseitä (esim. ruis)
1 dl kurpitsansiemeniä ja auringonkukansiemeniä
2 dl pähkinöitä esim. hasselpähkinöitä, saksanpähkinöitä ja kuorellisia manteleita
n. 2 rkl kanelia
(ripaus vaniljaa)
½ dl rypsiöljyä
3 rkl hunajaa

Lisäksi kourallinen kuivattuja cantaloupemelonin paloja 


1. Aseta uuni lämpenemään 175 asteeseen.
2. Ota esiin pelti, ja vuoraa se leivinpaperilla. Sekoita isossa purkissa hiutaleet, pähkinät, siemenet ja mausteet, ja kaada pellille.
3. Lämmitä (mutta älä keitä!) pienessä kasarissa öljy ja hunaja, ja sekoittele kunnes seos on tasainen. Kaada lopuksi öljy-hunajaseos myslin joukkoon niin että hiutaleet saavat tasaisesti makua.
4. Paahda uunissa noin 15-25 minuuttia välillä sekoitellen kunnes huoneiston täyttää valloittava tuoksu ja pähkinät saavat kevyesti paahtuneen pinnan. Paistoaika riippuu pitkälti omista makumieltymyksistä - mitä kauemmin uunissa pidät, sitä voimakkaamman paahteisen maun myslisi saa.
5. Anna jäähtyä ennen kuin lisäät kuivahedelmät, ja purkita tiiviiseen lasiastiaan käyttöä odottamaan :)

VINKKI : Voit varioida mysliä helposti lisäämäällä joukkoon kuivattuja hedelmiä ja marjoja. Myös mausteiden kannattaa kokeilla, esimerkiksi inkivääri antaa ihanan mausteisen aromin mysliin. Oikean herkuttelumyslin saat aikaan pyörittelemällä pähkinöitä hunaja-kaneliseoksessa ennen pellille laittamista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...